Pari päivää sitten katsoin "Ole Luonani Aina" (Never Let Me Go). Kun löysin sen imdb sivuilta viime vuonna, tiesin sen olevan joku toivoton leffa, mut silti uteliaisuus voitti. Ja aavistukseni oli oikea.
Ennen kuin leffa loppui, halusin huutaa, "AARRRGGHHHHHHH!!!!!!"
Yleensä vihaan leffoja, joissa on surullisia loppuja. Sen takia en oo edes kattonu "Enkelten Kaupunki" leffaa (City of Angels) koska nainen kuolee ja loppujen lopuksi mies, enkeli joka luovutti voimansa joten se vois elää ihmiseksi, jää yksin.
Silti suosittelen tätä leffaa, koska se herätti voimakkaita tunteja, mm. iloa, epätoivoa, surua, vastenmielisyyttä, angstia. Tämä leffa muistuttaa mua, että tosi maailmassakin on ihmisiä, jotka luovuttaa vaikka on muitakin vaihtoehtoja olemassa. Ihmisiä, jotka kateudensa takia tekee ilkeitä temppuja muille. Ihmisiä, jotka yrittää epäesteettisiä kenoja saadakseen mitä vain ne haluaa modernin teknologian avulla. Ihmisiä, jotka rakasti toisistaan, muutti erilleen, sit tulee takasin yhdessä.
Sekin herätti paljon kysymyksiä. Mikä on teknologian eettisen raja? Onko kloonatuilla ihmisillä sieluja? Kuinka pitkälle tilanne voi mennä jos kateus voittaa? Voimmeko vapauttaa itsemme jos olemme "aivopesty" lapsuudesta asti? Kehtaammeko yrittää päästä irti indoktrinaatiosta? Uskaltammeko yrittää muuttaa kohtaloamme?
Kazuo Ishiguro itte (jonka kirjan takia tämä leffa on tehty) sanoo, että se on pääsääntöisesti rakkaustarina, vaikka siinä on sci-fi elementtejä. Pari hienosti suoritettu kohtausta jää mieleen, erityisesti Andrew Garfield hauraan Tommyn roolissaan.
P.S. Mun mielestä on aika hauskaa, että kolme päähenkilöä on suurin piirtein samanikäisiä, mut minusta Keira Knightley (Ruth) näyttää paljon vanhemmalta kuin Andrew Garfield (Tommy) ja Carey Mulligan (Kathy). Itse asiassa, Andrew on 2 vuotta vanhempi Keiraa. Kai se johtuu siitä, että Andrewlla ja Careylla on söpöjä kasvoja, joten ne näyttää nuoremmilta.
Eniwei, tämä on sen traileri: