Pari viikkoa sitten joku pariskunta tuli käymään töissä. Ilmeisesti he olivat käyneet meilläkin sillöin tällöin, mutta en muista heitä hyvin koska he eivät ole vakioasiakkaita.
Mies: "Ai...sie oot viihtynyt täällä. Se oli jo viime vuonna kun näin sut viimeksi." Minä: "Ai jaa..." (yritin muista kuka hän oli) Nainen: "Eiiiikäääää!!! Se oli pääsiäisenä!"
Minä nauroin. Ei voinut muuta koska silloin minäkin muistin kun he kävivät yhdessä pääsiäisenä. Sitten eräänä päivänä joku eri pariskunta tuli käymään. En ole nähnyt heitä ennen. Mies: (yritti lukea nimilapuani) "Am...onks se Amelia vai Amalia?" Minä: "Amelia." Mies: "Onpa harvinainen nimi!" Minä: "Jaaaa..." (en ollut varma miksi se sanoi niin) Mies: "Onks se saamelainen nimi?" Minä: (nauroin) "EIIIIII...se on indonesialainen nimi." Mies: "Ai jaaaaa, no sitten! Mie vain luulin, että pohjoisessa on paljon erikoisnimiä."
Ken, veljeni poika, on ollut lastentarhassa 4 päivää. Hän täyttää 4 vuotias parin kuukauden päästä. Luokassa on 2 opettajaa, 14 tyttöä, ja 9 poikaa. Perjantai oli hänen kolmas päivä siellä ja hän käveli jo käsi kädessä jonkun tytön kanssa. Eikö olekin ihanaa??? Voin kuvitella sen, koska viime vuonna kun kävimme ostoskeskuksessa Bandungissa, se otti käteni ja Artun käden ja kävelimme yhdessä sillä lailla vähän aikaa. :-D Aika kuluu todella nopeasti. Tuntuu siltä, että vastahan se syntyi. Arttu ja minä olimme siellä synnytyshuoneen vieressä kun Kenin äiti ponnisti hänet ulos. Olimme odotushuoneessa muiden sukulaisten kans (kuten äitini, Kenin äidin vanhemmat, veli, setä ja täti) pari tuntia kunnes synnytys alkoi. Veljeni jäi synnytyshuoneeseen hänen vaimonsa kanssa. Kenin äidiltä meni lapsivedetiltapäivällä ja hän ja hänen äiti lähtivät heti sairaalaan. Silloin ei ollut vielä supistuksia, joten ääkäri antoi lääkettä tipalla ja noin puolen tunnin jälkeen supistukset alkoivat lääkeen avulla. Kun minä, Arttu, ja äitini tuli sairaalaan, veljeni oli syöttämässä hänen vaimonsa, jotta kun synnytys alkoi, hänellä olisi tarpeeksi voima ponnistaa lapsen ulos. Onneksi avautumisvaihe ei kestänyt liian kauan (vain pari tuntia). Oli jännittävä ilta! Kun avautumisvaihe päättyi ja lääkäri tuli sisään, tiesimme että synnytys oli alkamassa. Se tapahtui niin nopeasti. Veljeni sanoi, että hänen vaimonsa piti vain ponnistaa kaksi kertaa ja se siitä! Kuulimme Kenin itkua ja vähän ajan päästä hoitaja meni ulos Kenin kanssa. Hän oli niiiiiinnn pieni ja ryppyinen he he hehhhh...Sitten hoitaja vei hänet vauvahuoneeseen. Ken ei ole enää vauva. Hän puhuu paljon ja tietääkin paljon asioita. On kunnia seurata hänen kehitystä ja kasvua.
Anoppini osti Kelujärvi nimeltä kirjan. Se kertoo Kelujärven vanhoista asukkaista mukaan lukien mieheni pappa. Mieheni papan sukunimi oli äidinsä kylän nimi. Sen jälkeen kun mieheni pappa ja mummo asuivat Kelujärvellä, pappa päätti vaihtaa sukunimensä koska tapahtui usein sekaannus postin kanssa. Silloin oli tapana kirjoittaa kirjekuoreihin vastanottajan nimi ilman osoitetta (paitsi kylän nimi), joten jos kylässä asuu kaksi (tai enemmän) asukasta, joilla on sama sukunimi, postinjakaja ei tiennyt kummalle kirje piti antaa. Sen takia mieheni pappa sitten päätti ottaa hänen pappansa sukunimen.
Minusta sukunimi on hyvä juttu jos haluaa seurata oman suvun historian. Kun minä ja veljeni synnyimme, isämme ei saanut lupaa lisätä hänen sukunimensä syntymätodistuksiimme. En ymmärrä miksi hallitus teki sen, mutta emme olleet ainoita uhreja. He, jotka syntyivät niinä vuosina, yleensä jäävät ilman heidän isien sukunimiä. Mutta toisaalta, meidän isän "sukunimi" ei ole hänen oikeaa sukunimeä, koska hän vaihtoi nimensä indonesialaiseksi (elikkä hän valitsi itse indonesialaisen etunimen ja sukunimen ja sitten teki virallisen nimenvaihdon). Äitinikin teki samanlaisen tempun nuorena. Jos haluaisin säilyttää isäni vanhan suvun nimen, se olisi sitten "Oey".
Eräs sukulaisnainen vasta jäi eläkkeelle. Se haluaa matkustaa äitini kans johonkiin kivaan paikkaan. Äitini on nykyään veljeni pojan hoitaja, mut kohta poika menee lastentarhaan 5 päivä viikossa, 3-4 tuntia päivässä. Veljeni kehottaa äitiä lähtemään matkaan sukulaisnaisen kans. Niin miekin. Haluan, että äitini saa paljon mahdollisuuksia matkustaa niin kauan kuin pystyy.
Ja jos Jumala suo, ehkä jonain päiväna äitini voi tulla tänne meille veljeni ja perheensa kans. Pitää odottaa ainakin pari vuotta vielä, koska aivan turhaa jos ne matkustaa tänne nyt kun veljeni poika on vielä pieni. Pitkä, kallis, väsyttävä matka, jonka veljeni poika varmaan helposti unohtaa.
Isäni ei halunnut matkustaa tänne ollenkään kun se oli vielä elossa. Se ei koskaan ollut kova matkustamaan. Sen takia perheeni ei matkustanut paljon kun olin pieni. Muistakseni me oltiin vain kaksi kertaa Jakartassa yhdessä (kerran kun olin vain 7 v ja sitten kun olin 13 v), mutta tottakai teimme paljon hauskoja juttuja yhdessä Bandungissa ja Bandung ympärillä, kuten esim. huvipuistossa. Ja myös vietimme paljon aika mummolassakin.
Isän äiti tykkäsi paljon Hopjes-karkista. Joka kerta kun kävimme sen luona, se tarjosi meille Hopjes karkkia. Kerran me oltiin siellä ja ulkona oli pari naapurin kananpoikaa. Ne oli niin söpöjä ja pieniä ja kehotin veljeäni nappaamaan yksi niistä koska halusin koskea sen. Veljeni hiipi hitaasti niiden perään ja onnistui nappaamaan yhden. Olin niin innoissani ja just kuin yritin koskea sitä, isoäitimme käski, "Anna sen mennä!"
Voi eiiii...emmie haluneet tehdä mitään pahaa sille. Halusin vain koskea sen, mutta silti totelimme käskyä. Ai...muistoja, muistoja...silloin elämä tuntui niin yksinkertaiselta...
Minä: Herra Aurinko, missäs oot ollu? Hr. A: Noh, mitäs luulet? Oon ollu lomalla. Minä: Ai jaa...no, ompa mukava nähdä sut taas. Hr. A: Niinkö? Joskus valitat kuumuudesta jos tuun esiin ilman ystäviäni, pilviä ja raitista tuulta. Minä: No joo, joskus liika on liikaa, mut ihan oikeasti, sua tarvitaan ja kaivataan täällä. Hr. A: Kiva kuulla. :-) Hyvää juhannusta sulle! Minä: Kiitos samoin.
Eräs tuttu lähtee opiskelemaan ulkomaille kuudeksi kuukaudeksi. Sillä on ollut parisuhde nuoremman miehen kans ja se on huolissaan etäsuhdestaan, varsinkin kun tämä suhde alkoi vasta pari kuukautta sitten. Lisäksi, mies on kuulemma aika komea ja sillä on paljon faneja.
Sanoin sille, että tää olisi "hyvä testi", koska sitten ne voisi tietää miten vahva heidän side on. Toisaalta myös toisin voi käydä, mut en sanonut sitä ääneen. Tarkeinta on se, että koska päätös on tehty ja liput on maksettu, molempien pitää vain yrittää parhaansa saada etäsuhde toimimaan.
Sitten kerroin sille mitä mieheni ja minä teimme silloin kun asuimme erillään. Chattailimme ja lähetimme sähköposteja ja tekstiviestejä säännöllisesti. Nytkin joka kerta kun olemme erillään (esim. mieheni on työmatkalla), pidämme yhteyttä joka päivä. Yleensä lähetämme toisillemme 2 tekstiviestiä päivässä ja sitten puhumme puhelimella, mut jos emme voi puhua puhelimella, yritämme chattailla. Jos on mahdollista puhua puhelimella joka päivä, teemme niin.
No, tietysti jokaisella pariskunnalla on omia "järjestyksiä". Pääasia on se, että molemmat on tyytyväisiä. Etäsuhde ei oo helppoa, mut ainakin nykyään on helpompaa (ja halvempaa) pitää yhteyttä teknologian avulla.
Vanha ulkomaalaisparisko tuli käymään ja mies kysyi, "Voisinko ottaa kuvasi?"
Epäröin hetken ennen kuin vastasin, "No joo, kai se on ihan ookoo."
Ne näytti mukavilta, joten uskoin että kuvani ottaminen olisi turvallista.
Mies sitten otti kuvani kun olin skannaamassa tuotteita hihnalle. Kun vaimo pakkasi tavaroita pussiin, se kysyi mieheltä, "Ootko ottanut hänen kuvansa?"
Mies vastasi, "Juu. Otin kuvan teistä."
Vaimo protestoi, "Etkääääää!!!! En tykkää kun kuvani otetaan!"
Mie vain nauroin he he hehhhhhh...:-D
Sitten juteltiin vähän niiden kans (ihanaaaaa kun voin puhua englanniksi joskus töissä ha haaahhhhhh). Mies oli kuulemma töissä Indonesiassa joskus. Ne on ollut eläkeläisiä jo 10 vuotta ja on ollut matkustanut paljon yhdessä. Mukavaa!!!
Mekin haluamme matkustaa paljon, varsinkin kun olemme vanhoja. Toivottavasti olemme hyvässä kunnossa ja meillä on varaa matkustaa. Jos ei oo paljon varaa matkustaa, onhan halpoja paikkoja/vaihtoehtoja olemassa ja ei tartte lähteä kauas.
Jep. Hieno päivä oli. Vihdoinkin aurinko paistoi, vaikkei koko päivä. 15 astetta lämmintä ja ehdimme grillata makkaraa ja purilaista ennen kuin pilvet tuli peittämään aurinkoa taas. Kokeilimme uuden grillin, jonka R2 tilasi netistä, koska meidän entinen baby grilli oli liian pieni ha ha...
Lisäksi nappasin pari kuvaa söpöstä oravasta, joka oli nauttimassa ruokaa puussa samalla kun söimme pihalla. Halusin ottaa enemmän kuvia, mutta valitettavasti kun se tajusi mitä tein, heti se karkasi kauas...
Eilen kävimme anoppini tykönä ja luessani lehtiä, sain tietää että viime vuoden kesäkuu hellepäiviä oli poikkeuksellisia. Siis viime vuonna lämpötilä nousi jopa 26 asteeseen kesäkuun puolivälissä (muistaakseni), mutta edellisenä vuonna oli vain 15 astetta. Ja kolme ja neljä ja viisi vuotta sitten oli samalla lailla, noin 13-16 astetta. Varsinainen Lapin kesä.
Ainakin sääennusten mukaan tällä viikolla pitäisi olla lämpimämpää kuin viime viikolla. Toivottavasti se on totta, koska mulla on niin paljon suunnitelmia, jotka vaati ihanaa ilmaa. :-D
Haluamme grillata taas yhdessä monta kertaa, joten toivotaan paljon aurinkoaaaaaa!!!!
Pari päivää sitten katsoin "Ole Luonani Aina" (Never Let Me Go). Kun löysin sen imdb sivuilta viime vuonna, tiesin sen olevan joku toivoton leffa, mut silti uteliaisuus voitti. Ja aavistukseni oli oikea.
Ennen kuin leffa loppui, halusin huutaa, "AARRRGGHHHHHHH!!!!!!"
Yleensä vihaan leffoja, joissa on surullisia loppuja. Sen takia en oo edes kattonu "Enkelten Kaupunki" leffaa (City of Angels) koska nainen kuolee ja loppujen lopuksi mies, enkeli joka luovutti voimansa joten se vois elää ihmiseksi, jää yksin.
Silti suosittelen tätä leffaa, koska se herätti voimakkaita tunteja, mm. iloa, epätoivoa, surua, vastenmielisyyttä, angstia. Tämä leffa muistuttaa mua, että tosi maailmassakin on ihmisiä, jotka luovuttaa vaikka on muitakin vaihtoehtoja olemassa. Ihmisiä, jotka kateudensa takia tekee ilkeitä temppuja muille. Ihmisiä, jotka yrittää epäesteettisiä kenoja saadakseen mitä vain ne haluaa modernin teknologian avulla. Ihmisiä, jotka rakasti toisistaan, muutti erilleen, sit tulee takasin yhdessä.
Sekin herätti paljon kysymyksiä. Mikä on teknologian eettisen raja? Onko kloonatuilla ihmisillä sieluja? Kuinka pitkälle tilanne voi mennä jos kateus voittaa? Voimmeko vapauttaa itsemme jos olemme "aivopesty" lapsuudesta asti? Kehtaammeko yrittää päästä irti indoktrinaatiosta? Uskaltammeko yrittää muuttaa kohtaloamme?
Kazuo Ishiguro itte (jonka kirjan takia tämä leffa on tehty) sanoo, että se on pääsääntöisesti rakkaustarina, vaikka siinä on sci-fi elementtejä. Pari hienosti suoritettu kohtausta jää mieleen, erityisesti Andrew Garfield hauraan Tommyn roolissaan.
P.S. Mun mielestä on aika hauskaa, että kolme päähenkilöä on suurin piirtein samanikäisiä, mut minusta Keira Knightley (Ruth) näyttää paljon vanhemmalta kuin Andrew Garfield (Tommy) ja Carey Mulligan (Kathy). Itse asiassa, Andrew on 2 vuotta vanhempi Keiraa. Kai se johtuu siitä, että Andrewlla ja Careylla on söpöjä kasvoja, joten ne näyttää nuoremmilta.
Eräs mummo kävi kaupassa ja sen nostaessaan tavaroita hihnalle, tämä keskustelu alkoi:
Mummo: Eikö tyvär paleltu? Minä: No eiiiii... Mummo: Onko kotimaassasi koskaan kylmää? Minä: Ei. Alin lämpötila on ehkä noin +18'C. Mummo: Jaa...tuleeko ikävä? Minä: Joskus, mutta ei niin paljon. Mummo: Mistä syystä tulit tänne? Minä: Miehen takia. Mummo: Onko sulla hyvä mies? Minä. On. Onneksi. :-D Mummo: Oletko tehnyt lapsia? Minä: Ei.
Silloin pelkäsin mitä se aikoi sanoa seuraavaksi. En halunnu kuulla "Varmaan ne tulee, kun ne tulee" tai "Ettekö halua lapsia?" tai jotain sellaista.
Onneksi, se vastasi, "On se kivaa, että olet täällä."
Mikä helpotus! Hymy nousi huulilleni ja se oli paras vastaus, mikä olisi voinu kuulla. Kiitos vain, mummo, kiitos, kiitos, kiitos! :-D
Ostin kirjan Helsingin lentokentän kirjakaupasta ennen kuin meiän kone lähti Wieniin. En ehtiny katsella kaikki kirjat, joten nappasin sen heti ku näin ton Oksasen kirjan (lisäksi se oli halpa). En tiennyt mistä se kertoi, koska kirjan kannessa ei kerrota mitään muuta paitsi kehuja. Siksi olin yllättynyt ku aloin lukemaan sitä koneessa. Voi voi...mikä kirja!
En voi sanoa, että tykkään siitä kovasti, mut se avasi uuden maailman mulle. En oikein ymmärrä masentuneiden elämää, joten oli mielenkiintoista lukea sen läpi. Aavistin jo alusta asti, että kirjassa oli varmasti synkkä loppu, mut yllätyin kuitenkin kun luin mitä tapahtui. Oijoi...toivoisin paremman lopun. Toivoisin, toivoisin, toivoisin...haluaisin kerjätä, "Älä nyt mene pimeyden puolelle. Mene valon puolelle! Älä nyttttt...!"
Ehkä se sittenkin on hyvä kirja, koska se sai mut tuntemaan näin. Nyt kannattaa lukea Puhdistus loppuun asti. Aloin lukemaan sitä jo kauan kauan sitten, mut se jäi kesken.
Töissä kun kysytiin henkkareita, jotkut nuoret valitti, "Mut kysyit jo kerran multa."
Teki mieli sanoa niille, "Kuulepas, hei, joka päivä töissä näen pari sataa ihmistä. Miten voin muista sut? Jos sulla on 2 päätä, sit VARMASTI muistan sut."
Mut tietysti en sanonut sitä ääneen. Nauroin vain ja pudistin päätäni. Ehkä ens kertaa pitää sanoa mitä haluan sanoa.
Kerran kysytiin henkkari tytöltä ja ottaessan sen lompakostaan, se kikutti. Ihmettelin miksi se alkoi kikuttamaan tuolla lailla (se kikutti vielä antaessaan sen mulle). Kun katsoin henkkarinsa, huomasin että se oli jo 25 v. Jaaaaaaaa...se oli kai iloinen, että luulin sen olevan niin nuorena vielä ha ha...
Eilen joku mies kävi kaupassa ja antoi mulle yhden pullonpalautuslapun. Skannasin sen ja meinasin pyytää nimmarinsa kuittiin, koska sillä ei ole ostoksia, mutta ennen kuin ehdin kysyä, se sanoi, "Blue."
Täääähhhh? Excuse moi?
Sitten se selitti, "L&M blue."
Ai jaaaaa...okei sitten. Annoin yhden askin L&M sille ja se lähti, mut yks kysymys jäi vaivaamaan: Miks se luuli, että ymmärsin mitä "blue" tarkoitti? Ihmeellistä!
Ennen kuin muutin Suomeen, en ees uskonut miten kuumaa täällä voisi olla. Luulin vain että täällä voi olla lämmintä, mut ei läheskään kuumaa, vaikka Arttu oli kertonut mulle että kesällä lämpötilä nousisi jopa 30 astetta. Silti mua vieläkin hämmästyttää ku ilma lampenee ja lampenee koko ajan.
Nyt ku oon asunut täällä jo 5 vuotta, ymmärrän paremmin miksi keväällä halutaan lähteä lämpimään paikkaan. Talvi hallitsee meitä 6-7 kk vuodessa ja vaikka en inhoa lunta, silti välillä kaipaan olla selaisessa paikassa, missä on paljon kukkivia kukkia ja missä ei tarvita paksuja sukkia, saappaita eikä talvitakkia.
Vaikka minusta lumeen peittynyt maa on kaunista, inhoan liukasta keliä. Muutin Suomeen keväällä ja silloinkin oli liukas keli. En tiennyt piikeistä silloin, joten kävelin niin hitaasti kuin pystyin ku en halunnut loukata itseäni.
Muistan ku kerran halusin käydä kaupassa, mun piti kävellä tosi liukasta jalkakäytävää kaupan lähellä ja pelkäsin kauheasti kaatumista. Yritäessäni olla kaatumatta liukaalla jäällä, näin pari metriä edessäni jonkun naisen, jolla oli 5 sentin korkosaappaat jalassa. Se hyppi jäällä yhdeltä jalalta toiselle taitavasti niin kuin olisi tanssimassa. Uskomatonta! Onneksi nykyään ei tarvitse enää pelätä liukasta keliä. Pitää vain laittaa piikkit jalassa ja se siitä!
Tänään sinnittelin töissä, vaikka välillä mua huimasi jostain syystä ja pari kertaa tunsin nipistyksen oikeassa korvassa. Tosi kumma. Silti hyvinhän meni ku oli aika lyhyt vuoro. Noh, nyt ei huimaa enää, mut väsyttää kovasti. Onneksi on pari vapaapäivää edessä.
Oli mukavaa ku joku mummo antoi mulle Suffelin tänään. Se osti 8 niitä ja heitti 7 laukkuunsa ennen ku se maksoi ostoksensa. Meinasin sanoa sille, että yksi jäi hihnalle, mut ennen sitä se ehti jo sanoa mulle, "Tää on sulle."
Aijaijaiiii...ihana ihana ihanaaaaaaa mummo!
Aamulla mulla oli piikit jalassa ku pelkäsin kaikialla olevan liukasta, mut onneksi ei se ollutkaan kovin liukasta, joten töitten jälkeen ku pyöräilin kotiin en käyttänyt niitä enää. Ennen kotiinmenoa pistäydyin kirjakaupassa koska halusin löytää lahjan Artulle. Siellä oli pari kovakantista paksua Aku Ankkaa ja valitsin yhden niistä. Sieltä pyöräilin nopeasti kotiin ku oli jo kova nälkä. Kotona odotti jo herkullista pizzaa ha haaaaahhhhh...Nyt voin levätä kunnolla. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
