Töissä pari kaveria keskusteli vanhenemisesta ja miten nuorena oli semmoinen ajatus, että kolmekymmpiset ihmiset olivat jo niin vanhoja, mutta nyt kolmekymppisinä naisina ei tunnu olevan vanhoja eikä viisaita. Samat sanat, sanion. Sitten he keskustelivat kehon pienistä muutoksista ja olenkin huomannut niitä. Nämä muutokset on varsinkin selkeämpiä kun verrataan vanhat kuvat uusimpiin kuviin. En näytä niin viattomalta enää ja sillä sipuli.
Olen nyt tulossa kohti neljäkymppikerhoa ja tottakai ajatuksia kuolemastakin nousee esiin silloin tällöin. Lapsettomana naisena olen hyväksynyt mahdollisuuden olla vieraiden (hoitajien) armo jos elän niin kauan ja jos silloin en osaa asua omassa asunnossa enää. Joskus tulee pelko kun mietin pahimmista tapauksista, mutta yritän pyyhkiä pelkoja pois. Ei ole hyväksi jos elää pelon varjossa.
Olen sanonut miehelle, että jos kuolen ensin, hänen ei tarvitse järjestää mitään hienoja ja kalliita hautajaiset minulle. Itse asiassa, haluaisin polttohautauksen, mutta ehkä sekin ei ole parempi vaihtoehto koska lähin tuhkauspaikka on Oulussa. Noh, mitä käytännöllisempi ja halvempi vaihtoehto, sen parempi. Olen myös hyväksynyt sen, ettei kukaan muista minua kuolemani jälkeen. Tiedän sen olevan aika äärimäinen ajatus, mutta ainakin se on vapauttava.
Noniin...täällä ollaan taas kun uuden vuoden lupaukseni on lisää suomen kielen harjoitusta. Eli haluan kirjoittaa suomea säännöllisemmin ja oppia vaikeampaa kielioppiakin. On jo aika! Kyllä käytän suomea kokoajan töissä, mutta puhuminen on ihan eri asia kuin kirjoittaminen. Tällä hetkellä olen unohtanut kielioppia koska olen ollut laiska. Kunhan vain pärjäsin töissä ja muut ymmärsivät mitä minä tarkoitin, se siitä. En halua enää tyytyä siihen.
Lisäksi jossain vaiheessa tulevaisuudessa aion oppia japania taas, mutta haluan käydä läpi suomen kielen kielioppia vielä kerran. Lukiossa opiskelin japania noin kaksi vuotta ja unohdin jo melkein kaiken. Haluan matkustaa Japaniin joskus ja uskon pärjäävämme paremmin siellä jos osaan jonkin verran japania. Ainoa huoleni on aivojeni sotkeminen hehehehehhhh...Kuinka hyvin aivoni selviää uuden kielen opiskelemisesta? Nytkin joskus tuntuu, että ne tökkivät kun yritän vaihtaa kieltä nopeasti. Noh, ei voi mitään jos tuleekin lisää sotkua ha ha...
Viime vuonna en tehnyt mitään uuden vuoden lupauksia ja se tuntui mukavalta vaihteeksi. Ei ollut mitään paineita, mutta tänä vuonna haluan lisää toimintoja. Tavoitteeseen pääseminen on kätevää, mutta siihen tarvitaan into ja itsekuri. Näillä mennään!
glitter-graphics.com
Uusi vuosi on alkanut surullisella tavalla. Erään ystäväni mies kuoli toissapäivänä yllättäen (ainakin mun mielestä). Tiesin että miehellä oli todettu syöpä jo monta vuotta sitten, mutta silti oli vaikeaa uskoa hänen olevan poissa. Ystäväni ilmoitti tämän järkyttävän uutisen FB:n kautta ja hän lisäsi, että lähtö oli rauhallinen. Viime vuoden syksynä kun viimeksi näin heidät, mies näytti laihemmalta mutta terveeltä.
Kun näin uutisen aamulla ennen töihin menoa, automaattisesti järki otti vallan. Tunteet olivat tungettu taustalle koska olin aivan liian shokissa ja ilmeisesti tajusin tarvitsevani järjen käyttöä enemmän töissä. Vasta kun tulin takaisin kotiin aloin itkemään. Nyt mietin mitä voin tehdä ystävälleni, varsinkin kun hän ei asu täällä enää.
Itse asiassa, aamulla suuri pelko vallasi minut vähän aikaa, koska mieheni kuolema on/olisi pahin painajaiseni. Vaikka rakastan Suomea ja elämääni, rakastan miestäni enemmän. Olen halannut miestäni niin monta kertaa tämän uutisen jälkeen ja yöllä olen yrittänyt kuunnella onko hän vielä hengissä. Totta puhuen, olemme molemmat sanoneet haluavamme kuolla yhdessä. Se olisi paras tapa lähteä...mutta saa nähdä milloin ja milla tavalla kuolemme.
Nämä kynttillät on sytytetty ystäväni miehelle...maailma on menettänyt taas ihanan miehen.
glitter-graphics.com
