Vanheneminen

Töissä pari kaveria keskusteli vanhenemisesta ja miten nuorena oli semmoinen ajatus, että kolmekymmpiset ihmiset olivat jo niin vanhoja, mutta nyt kolmekymppisinä naisina ei tunnu olevan vanhoja eikä viisaita. Samat sanat, sanion. Sitten he keskustelivat kehon pienistä muutoksista ja olenkin huomannut niitä. Nämä muutokset on varsinkin selkeämpiä kun verrataan vanhat kuvat uusimpiin kuviin. En näytä niin viattomalta enää ja sillä sipuli.

Olen nyt tulossa kohti neljäkymppikerhoa ja tottakai ajatuksia kuolemastakin nousee esiin silloin tällöin. Lapsettomana naisena olen hyväksynyt mahdollisuuden olla vieraiden (hoitajien) armo jos elän niin kauan ja jos silloin en osaa asua omassa asunnossa enää. Joskus tulee pelko kun mietin pahimmista tapauksista, mutta yritän pyyhkiä pelkoja pois. Ei ole hyväksi jos elää pelon varjossa.

Olen sanonut miehelle, että jos kuolen ensin, hänen ei tarvitse järjestää mitään hienoja ja kalliita hautajaiset minulle. Itse asiassa, haluaisin polttohautauksen, mutta ehkä sekin ei ole parempi vaihtoehto koska lähin tuhkauspaikka on Oulussa. Noh, mitä käytännöllisempi ja halvempi vaihtoehto, sen parempi. Olen myös hyväksynyt sen, ettei kukaan muista minua kuolemani jälkeen. Tiedän sen olevan aika äärimäinen ajatus, mutta ainakin se on vapauttava.